Ohje

Pakulla ajamisen aakkoset

Pakettiautolla ajaminen voi olla toisinaan haastavaa. Varsinkin kokemattomille kuljettajille ajaminen saattaa tuottaa päänvaivaa. Näillä simppeleillä ohjeilla pakettiauton kanssa pärjää aloittelijakin.

Pakettiautolla ajamiseen liittyy monenlaisia ennakkoluuloja ja yleisesti edelleen luullaan, että pakettiauton ajaminen olisi stressaavaa ja hankalaa. Varmasti ennen näin olikin ilman ohjaustehostinta ja turbo-dieseliä. Pitkälle on kuitenkin tultu niistä ajoista, kun pakettiauto muistutti enemmän traktoria kuin autoa. Nykyisin pakettiauton ohjaamo ei juuri eroa henkilöautosta ja erilaiset lisävarusteet edistävät turvallisuutta sekä ajomukavuutta.

Varaa tarpeeksi aikaa

Jo ennen auton vuokrausta kannattaa muistaa, ettei muuttoa tai muuta kuljetusta kannata koskaan lähteä tekemään kiireessä. Samat ohjeet, jotka poliisi antaa vuodesta toiseen aina ennen juhannuksen tai joulun liikenneruuhkia, pätevät myös pakettiautolla ajamiseen. Varaa riittävästi aikaa.

Kiirehtiminen lisää huomattavasti liikennevahinkojen riskiä. Unohda siis liian optimistiset aikataulut ja varaa aikaa aina hieman enemmän kuin mitä olit luullut tarvitsevasi. Iso osa PakuOvelle.comin autoilla sattuvista vahingoista johtuu hosumisesta ja liian suuresta tilannenopeudesta.

Varsinkin ahtailla pihateillä ja kantakaupungin porttikäytävissä kannattaa ajaa todella hitaasti. Varaamalla tarpeeksi aikaa mahdollistat rauhallisen ja varovaisen ajamisen, jolloin vältät liikennevahingot ja ikävät yllätykset.

Tutustu rauhassa laitteisiin ja varusteisiin

Kun istut pakettiauton sisälle ensimmäistä kertaa, kannattaa ensin tutustua huolella auton hallintalaitteisiin ja lisävarusteisiin.

Tarkista ensin perusasiat:

  • Mistä löytyy käsijarru?
  • Miten valot ja tuulilasin pyyhkijät toimivat?
  • Miten lämmitystä ja ilmastointia käytetään?
  • Käy läpi myös auton vaihteet.

Tämän jälkeen on hyvä perehtyä ajomukavuutta edistäviin lisävarusteisiin. Suurimmasta osasta PakuOvelle.comin autoista löytyy mm. vakionopeudensäädin sekä peruutustutka. Kaikkia mahdollisia toimintoja tuskin kukaan osaa tai muistaa itse tarkistaa, mutta ei hätää, sillä puhelinpalvelumme palvelee sinua ja vastaa kysymyksiisi vuorokauden ympäri vuoden jokaisena päivänä!

Säädä peilit

Sivupeilit ovat yksi pakettiautonkuljettajan tärkeimmistä työkaluista, joten säädä penkki itsellesi sopivaksi ja ennen kaikkea varmista, että peilit ovat oikeassa asennossa.

Pakettiautoissa on erittäin hyvät ja suuret peilit, jotka auttavat varsinkin peruuttamisessa sekä kaistan vaihdossa.

Säädä peilit niin, että näet auton vierustan, mutta myös auton kyljen. Tällä tavoin sinun on varsinkin ahtaissa paikoissa helpompi huomata, mikäli jokin este on ottamaisillaan auton kylkeen kiinni.

Muista, että pakettiautoa ei voi ajaa kuin henkilöautoa. Pakettiauton akseliväli on pitkä, minkä vuoksi kääntäminen vaatii huomattavasti enemmän tilaa. Kulmat ja esteet on kierrettävä kaukaa. Oikeastaan voit kuvitella ajavasi bussia, jolloin et tee kääntäessäsi liian jyrkkiä leikkauksia.

Pienempi laajakulmapeili taas helpottaa kaistan vaihtoa, sillä pakettiautolla ajaessa et voi vilkaista olan yli samalla tavalla kuin henkilöautossa. Muista käyttää kaistaa vaihtaessasi myös suuntavilkkua. Pakettiauton kanssa on erityisen tärkeää kytkeä vilkku päälle hyvissä ajoin ennen kaistan vaihtoa, jotta myös muut tienkäyttäjät ehtivät reagoida aikeisiisi ja tarvittaessa väistämään.

Varo matalia paikkoja

Tässä vaiheessa voit hetken aikaa huokaista ja ihastella näköalaa. Pakettiautossa istut korkealla ja näkyvyys tielle on mitä mainioin!

Pidä toki mielessä, että on auto myös ulkomitoiltaan korkeampi. Tarkista auton korkeus aina ennen parkkihalliin tai muuhun matalaan paikkaan ajoa.

Pyydä kaveri kartturiksi

Seuraavaksi kertaa vielä ennen lähtöä mielessäsi ajoreitti. Varsinkin vieraalla seudulla ajaminen sekä mahdollinen eksyminen lisäävät stressiä ja vievät keskittymistä itse ajamisesta.
Jos olet liikkeellä yksin, käytä navigaattoria apuna tai tarvittaessa pysähdy lukemaan karttaa. Parempi on pyytää mukaan kaveri, joka voi toimia kartturina.

Tuttu henkilö tuo myös tukea ja turvaa, jos ajokokemus alkaa muodostua liian jännittäväksi.
Ahtaissa paikoissa kaverin voi myös pyytää auton ulkopuolelle antamaan ohjeita ja varmistamaan, että tilaa on riittävästi.

Keskity ajamiseen

Pakettiautoa ajaessa on tärkeää pysyä rauhallisena. Kuten jo puhki kulunut sanonta kuuluu, maltti on valttia.
Pidä ajaessasi riittävä turvaväli edellä ajavaan ja keskity täydellisesti ajamiseen.

Minimoi kaikkien mahdollisten häiriötekijöiden määrä. Puhelimen räpläämisen ja eväiden syömisen voi jättää myöhempään ajankohtaan. Tarvittaessa jopa radion voi sulkea, jos musiikki tai juontajan höpötys vie liikaa keskittymistä ajamisesta.

Pidä kaasujalka kurissa, äläkä häiriinny muista autoilijoista. Vaikka joku soittaisi torvea ja kaahaisi ohitsesi renkaat ulvoen ja keskisormi heiluen, älä provosoidu vaan keskity omaan tekemiseen. Sinä olet nyt tien kuningas!

Vakuutuksen omavastuuta voi laskea

Jos yhä näiden ohjeiden jälkeen pakun rattiin hyppääminen tuntuu pelottavalta ja uskot, että riski vahinkojen sattumiseen on olemassa, voit aina keventää mieltäsi pienentämällä vakuutuksen omavastuuosuutta.
PakuOvelle.com tarjoaa asiakkailleen mahdollisuuden alentaa omavastuuta kohtuullisella lisämaksulla. Tällöin kukkaro ei kärsi niin kovaa kolausta, vaikka kaikista ikävin sattuisi. Lisäksi, jos jokin jäi askarruttamaan mieltäsi tai vuokrauksen aikana ilmenee ongelmia, asiakaspalvelumme auttaa ja vastaa kysymyksiin mielellään. Turvallista matkaa!